Tiettyjen sivustojen mobiiliversiot muuttumassa ns. oletusversioiksi hakutuloksissa.

Google on ilmoittanut, että useampi sivusto on nyt siirtymässä mobiili-indeksoinnin alaisuuteen. Tämä siirtyminen koskee vain sivuja, joissa on noudatettu Googlen antamia ohjeistuksia mobiili-indeksointia koskien. Ne sivustot joita tämä koskee, saavat ilmoituksen asiasta ylläpitäjilleen Search Consoleen.

Mitä tämä tarkalleen tarkoittaa? Mitä on mobiili-indeksointi?

Yksinkertaisesti sanottuna indeksointi koskee sitä, miten Googlen löytää, lukee ja sijoittelee sivuston sisältöä. Kun Google indeksoi sivun, tämä tarkoittaa että sivu on löydetty, sen sisältö luettu ja lisätty hakemistoon. Näin sivu voi alkaa myös näkymään Googlen hakutuloksissa.

Perinteisesti Google on lähestynyt indeksointia pöytäkoneiden kannalta. Eli esimerkiksi hakutuloksissa näkyvä sisältö perustuu sivujen pöytäkoneversioihin. Jos mobiiliversiossa on ollut erilaista sisältöä, Google ei ole pyrkinyt näyttämään sitä (vaikka mobiiliystävällisyys on ollut pitkään tärkeää).

Google on nyt kuitenkin pikkuhiljaa siirtymässä ”mobiili ensin”-periaatteeseen. Tämä johtunee yksinkertaisesti siitä, että mobiilikäyttäjien määrä on noussut pöytäkonekäyttäjien ohi. Näin Googlen edustaja kertoi itse asiasta:

“Kertaukseksi, lukemis-, uudelleenindeksointi- ja rankkausjärjestelmämme ovat tyypillisesti käyttäneet pöytäkoneversiota sivun sisällöstä, mikä voi aiheuttaa ongelmia mobiilikäyttäjille, kun tuo versio eroaa huomattavasti mobiiliversiosta. Mobiili-ensin indeksointi tarkoittaa, että käytämme sivun mobiiliversiota indeksoinnissa ja sijoittamisissa auttaaksemme käyttäjiämme, joista enemmistö käyttää mobiililaitteita, löytämään etsimäänsä.”

Tämä ei siis kuitenkaan tarkoita, että tähän ryhmään kuuluvat sivut alkavat näkyä toisia korkeammalla hakutuloksissa (ainakaan vielä). Asia on enemmänkin niin, että niissä sivuissa, joissa käy enimmäkseen mobiilikäyttäjiä ja/tai jossa mobiiliasiat on hoidettu todella hyvin, mobiiliversiosta tulee oletusversio Googlen silmissä ja näin myös hakutuloksissa.

Mobiiliystävällisyyden tärkeys optimoinnissa yms. on tiedetty jo jonkin aikaa, mutta nyt on hyvä alkaa harkita sivujen mobiiliversioiden priorisointa sisällön suunnittelun ja toteutuksen osalta.

Lähteitä:

Rolling out mobile-first indexing

Best practices for mobile-first indexing

Indeksointi

Resource Library

Become a better content marketer with our library of free content available for download.

Check it out